sunnuntai, 22. tammikuu 2012

Vuoden 2011 tapahtumia

Tiina oli vielä hoitovapaalla, mutta jo nyt alettiin suunnitella aikaa, jolloin hän palaisi töihin, joka oli 1.8.2011.Otimme selvää kaikista seikoista, jotka liittyivät siihen, että minusta tulisi Viivin kotihoitaja tuosta päivämäärästä 6 kuukautta eteenpäin.Olihan siinä setvimistä, mutta kaikki asiat puolsivat sitä, että se kannattaisi, sillä äitinsä mielestä Viivi oli vielä aivan liian pieni menemään päiväkotiin; täyttihän Viivi vasta 2 vuotta toukokuun 1. päivä.2-vuotissynttäreitä vietettiin mukavissa merkeissä ja kakussa oli tietysti ne vaadittavat 2 kynttilää.
Mummi teki Viiville lahjaksi samanlaisen mekko-esiliina-asun, kuin mikä äidilläänkin oli 33 vuotta sitten,- värit vain hiukan erilaiset.

- Keväällä perhe teki suuren päätöksen; he ostivat tontin ja aikoivat tietysti rakentaa tontille oman talon, josta tulisi aivan heidän tarpeidensa ja toiveidensa mukainen. Nykyinen talo, kun alkoi osoittautua jo liian ahtaaksi, kun Ollin isommat lapset tarvitsivat jo oman huoneen ja kohta tulisi aika, jolloin Viivillekin pitäisi olla huone.
- Kesähän siinä kului ihan mukavasti,- tosin ne kovat helteet koettelivat meikäläisen lämmönsietokykyä vähän liikaa.
Elokuun 1. päivä oli minun ensimmäinen työpäiväni ja olihan se pikkuisen jännittävää, kun ei tiennyt, miten kaikki sujuisi;työaika oli 6 tuntia per päivä, tosin se käytännössä venyi aina 7-tuntiseksi, kun tytär teki 6-tuntisia päiviä ja matkoihin meni väkisinkin puoli tuntia suuntaansa. Kaikki lähti sujumaan vallan mainiosti noin käytännön puolesta,- itselläni oli hiukan sopeutumista taas pitkästä aikaa varhaisiin aamuherätyksiin, sillä joka toinen viikko työpäiväni alkoi klo 8 ja joka toinen viikko klo 9. Ei siinä parantunut katsella enää mitään myöhäisillan elokuvia, eikä jaksanutkaan, kyllä aika pian totesi, että nui alkoi painaa silmiä jo viimeistään klo 23.
Viivi oli tosi helppo hoidettava ja sanoinkin aina, että puolet työajasta oli työtä ja toinen puoli nautintoa, kun sai viettää aikaa ja leikkiä omaa lapsenlastaan joka ikinen arkipäivä. Itselläni oli pari-kolme pientä flunssanpoikasta heti syksyllä,- en edes muista, milloin viimeksi olisin ollut flunssassa, mutta Viivillä, jos vähänkin oli nuhaisuutta, se tarttui heti! Syyskausi meni muuten aika sujuvasti ja nopeastikin.

- Viivi oli ensimmäistä kertaa täällä mummin luona yökylässä loka-marraskuun vaihteessa, kun nuoret olivat saaneet talonsa myydyksi ja muuttivät väliaikaisesti rivitalo-kolmioon Tammistoon odottamaan oman talon valmistumista.Kyllä oli aikamoinen kuorma meillä mukana, kun hain Viivin tänne,- oli matkasänkyä, leluja, kirjoja, varavaatetta yms.yms., mutta kaikki saatiin kannettua autosta sisätiloihin,- osasin jopa koota sen matkasängyn :) Muutto oli aikamoinen rumba, sillä jokainenhan ymmärtää, ,millainen savotta se on, kun muutetaan isommasta pienempään ja lisäksi tarvittiin jokin lämmin tila, mihin säilöä sellaiset huonejkalut ym. tarvikkeet, jotka ei mahtuneet rivariin. Onneksi sellainen löytyi Kalannista, Viivin toisen kummitädin läheltä.Taisipa Viivi viivähtää per'äti kolme päivää ja yötä täällä mummilassa, ennen kuin mentiin katsastamaan uutta kotia.Ihan sopuisasti ja kivasti tuo aika meni,- illalla, kun Viivi jo oli nukkumassa, piti tosin tv:tä katsella ilman ääntä, kun asun yksiössä ja siten on vaan tämä yksi tila. Olipa Viivi sitten aika piankin uudestaan yökylässä, kun vanhemmat saollistuivat työpäikan vuosijuhlaan ja seuraavana päivänä osallistuttiin porukalla Kauneimpiin Joululauluihin Vehmaan kirkossa,- päästiinpäö jopa Vakka-Suomen Sanomien sivulle kuvan kera
Joulun odotusta:

-- Vuoden vaihde oli minulla aika erikoinen; vietin nimittäin sen aluesairaalassa! Olin ollut oudon väsynyt jo jonkin aikaa, heikottava olo ja pulssi hidas, kuin mikä. Uudenvuoden aattona, alkuillasta sitten soitin sairaalaan ja sieltä neuvottiin tulemaan heti,- soitin taksin ja menin sinne; kytkettiin laitteisiin ja jäin seurantaan, kun pulssi oli hitaimmillaan vain 31/minuutissa. Vasta oltuani muutaman tunnin sairaalassa, soitin Tiinalle ja kerroin, missä olin. Yöksi minut siirrettiin ns. kipsaushuoneeseen, jotta saisin olla rauhassa, sillä odotettavissa oli tietty vilkas yö. Muistan nukkuneeni, kuin tukki (mistä muuten tuommoinen sanontakin tulee...?) ja aamulla minut sitten siirrettiin osastolle,- oli joku semmoinen, kuin telemetria-osasto ja piuhat oli kiinni koko ajan, koska sitä pulssia ja verenpainetta seurattiin.
Tiina, Olli ja Viivi tulivat illällä yllätyskäynnille, mikä piristi tietenkin. Seuraavana päivänä jo komennettiin kävelemään ympäri osastoa, kiipeämään rappusia yms. ja todettiin, että rasituksessa pulssi nousee kuten pitääkin. Lääkäri arveli, että syy pulssin hitauteen oli lääke, jota olin käyttänyt jo monta vuotta migreenin ehkäisyyn ja lopetti sen. Minut kotiutettiin, mutta olo oli sen verran huono, että koko tammikuu melkein oli sairaslomaa; lääkäri olikin varoitellut migreenikohtauksista, joita todennäköisesti tulisi, koska lääke lopetettiin.Eli tammikuussa en juurikaan enää Viiviä hoitamassa ollut, yritin vaan toipua siitä muutosvaiheesta, ja kun olo vähän kerrallaan koheni, oli jo pulssikin ihan normaali.
- Helmikuun alusta Viivi sitten meni päiväkotiin; siihen päiväkotiin, joka sijaitsee ihan kävelymatkan päässä siitä tulevasta uudesta talosta.Mitään ongelmia ei ollut edes alussa ja niin äitinsäkin saattoi vähitellen ottaa vähän rennommin,- hän, kun oli pelännyt sitä hoidon alkua, että mitäpä, jos Viivi jäisi joka aamu parkuen sinne, kun hän lähtee. Sellaista ei kuitenkaan onneksi ollut ollenkaan.Viivin ryhmä on nimeltään PUPUT ja tyttö sopeutui kuin itsestään siihen joukkoon.

    
- Itselläni oli visio siitä, miten kaikki sujuisi työjakson jälkeen; liiton päivärahalaskuri lähenteli jo 500 päivää ja kävin työkkärissä keskustelemassa siitä, että sen ns. puutuvan ajan , jos saisin vaikka kunnalta jotain työtä työllistämistuella, niin täyttyisi työssäoloehto, ja kun heinäkuussa täyttäisin 59, pääsisin siihen paljon puhuttuun "putkeen", eli liiton päivärahalla eläkeikään saakka. Mutta, eipä kaikki mennytkään kuin elokuvissa,- PAM´ilsta tuli tieto, ettei tuota 6 kuukauden työjaksoa hyväksytä, koska palkka jäi alle 1027 € kuukaudessa, ja niin siinä sitten kävi, että pudota tupsahdin Kelan perus-työmarkkinatuelle!Siinä ei sitten ollut enää mitään tehtävissä ja koska selän kunto on mennyt jo niin huonoksi, eipä semmoista sopivaa työtä taida mistään löytyä, että siihen kykenisin. Kuitenkin fysiatrin lausunnossa todetaan, että olen vajaakuntoinen, en kokonaan työkyvytön,- ei siis asiaa eläkkeelle!
*************

- Keväällä nuori perhe laittoi sitten rakennuslupahakemuksen sisään ja rakentamisen alkuun päästiin heinäkuussa.Arvio silloin oli, että talo on valmis marras-joulukuun vaihteessa, mutta kyllä se vaan on venähtänyt, kun viimeisin tilannekatsus osoittaa, ettei vielä maaliskuun alussakaan ole muuttovalmis; onneksi ei ole mitään hätää, kun vuokra-asunnossa voi asua niin kauan, kuin on tarvis.Ja kyllähän se taloprojekti siitä pikku hiljaa alkoi etenemään ja koko ajan siellä tapahtuu,- hitaasti, mutta varmasti ja niinhän se on, että hyvää kannattaa odottaa.

- Kesäkin siinä tuli ja meni ja oli aika mukavan oloinen kesä, vaikka niitä tuskastuttavia hellepäiviä välillä olikin; aamupäivät istuin takapihalla kutomassa ja kun aurinko alkoi paistaa sinne puolelle, vetäydyin sisätiloihin jatkamaan puuhaani ja helpotti kyllä, kun oli kaksi tuuletinta.Välillä olin Viivin seuralaisena, jos vanhemmat olivat "ulkona" ja oltiin aina Naantalissa, koska siten säästyttiin siltä kauheelta tavaroiden roudaamiselta.

Syksyllä oli taas yksi terveydellinen periodi, kun  alkoi sellainen merkillinen huimaus, paha olo ja pää oli ihan pöpperöinen; menin sitten ensiapuun, jossa viivyin kolmisen tuntia tarkkailtavana ja siellä lääkäri määräsi lopettamaan verenpainelääkityksen.Sama olo kuitenkin vaan jatkui ja myöhemmin vaihdettiin verenpainelääke ja lääkitys aloitettiin uudelleen. Eipä sitä pään pöpperyyttä osannut lääkäritkään selittää, mutta itse aloin jossain vaiheessa epäillä syypääksi tuota niskan välilevyn pullistumaa. Sehän oli aiemminkin aiheuttanut mitä moninaisimpia oireita ja kesti aikanaan pitkään, ennen kuin kipujen ja oireiden syy selvisi. Seuraavan kerran, kun menin läääkäriin, kerroin aavistuksistani ja pyysin, jospa kokeiltaisiin kortisoni-puudutepiikkiä ja katsottaisiin, auttaako se. Ja sehän alkoi auttaa, jatkossa laitettiin pelkkää puudutetta,- se takasi sen, että niskalihakset sai hetken rentoutua ja veri alkoi kiertää paremmin pään alueella. Onneksi sitten sain myös lähetteen ja maksusitoumuksen OMT-hoitoon (olen niissä aiemminkin ollut alaselän takia ja aina olen saanut hyvän avun) ja siellä on nyt tullut käytyä jouluukta asti ja viimeinen hoito tällä erää on 1.2. OMT on ortopedistä manuaali/mobilisaatio-terapiaa, eli fysikaalista hoitoa, mutta juuri siihen erikoistuneen fysioterapeutin toteuttamana,- hoitajani on nyt, kuten ennenkin Olli Vhtera, joka toimii Turussa Käsityöläiskadulla.
Pää tuli kuntoon syksyn mittaan,- sen verran, mitä tällainen pää nyt ylipäätään voi tulla enää-, ja siinä sitten alkoi jo joulunkin odotus; jouluaaton vietin, kuten aiemminkin Naantalissa, jossa kävi joulupukkikin ja minäkin pääsin vuosikymmenten jälkeen pukin polvelle istumaan !


Myös Olli-vävyn äiti ja isä olivat jouluaterialla ja tunnelma oli hyvin mukava ja rauhallinen.Minä sain joulupukilta käytetyn tallentavan digiboksin sekä PlusTV-kortin kolmeksi kuukaudeksi,- minä, kun tykkään katsoa hiihtoa ym. talviurheilua ja suurin osa niistä siirtyi maksukanaville.Jouluaattoiltana ajelin hissukseen kotia kohti, sillä tiet oli ihan peilijäässä. Turvallisesti pääsin perille ja nautin aattoillan tunneista kuunnellen Jouluradiota ja myöhemmin katsellen elokuvaa tv:stä. Joulukuusi minulla tietty myös oli,- vain yhden vuoden olen ollut ilman kuusta ja se oli silloin, kun menin heti joulun jälkeen olkapää-leikkaukseen ja jäin sen jälkeen muutamaksi päiväksi Naantaliin. Kyllä se vaan on niin ihanaa, kun voi tuoda kuusen sisään ja koristella sitä, sekä nauttia kuusen tuoksusta ja kynttilöistä.