Omia koteja

 Täältä lapsena lähdettiin kirkonkylän säästöpankin rakennukseen v.1959.

 Tänne Vinkkilään, kerrostaloon oli muutto v. 1970;oikean pään keskimmäisen kerroksen ikkunat oli meidän.

Tähän taloon sitten, monien mutkien kautta v. 1998 ; ikkuna, jolla kynttelikkö on minun, eli B 4:ssä asunut. Nyt sitten edessä muutto pois, kohti uusia maisemia :)

Lauantai 9.2.2013

Siispä ollaan jo yli viikko menty helmikuuta ja paljon on sattunut ja tapahtunut ihan parin viikon sisään.
- Viime sunnuntaina ajaa huristelin tyttären, vävyn ja Viivin luo Naantaliin,- menin jo valmiiksi sinne, koska seuraavana päivänä oli eräs tärkeä meno.
Maanantaina 4.2. klo 12 saavuttiin tyttären kanssa Turun oikeustalolle, jossa käsiteltiin viime syksyinen, asuntooni murtautuminen.
Siitä ei nyt sen enempää, kuin että tekijälle tuli ehdoton vankilatuomio.
Alkuillasta alkoi melkoinen lumipyry, joten päätin jäädä vielä toiseksikin yöksi, koska ei ollut mitään pakkoa lähteä siinä kelissä ajamaan.
Syötiin, katseltiin telkkatria ja luin Viiville iltasadun, jonka jälkeen me aikuiset vietettiin vielä jonkin aikaa tv:n äärellä.

- Tiistai-aamu oli yhä yhtä pyryä ja tuulta ja epäilin jo, että pitää jäädä kolmanneksikin yöksi, mutta onneksi tuuli ja pyry hellitti joskus siinä puolen päivän aikaan, ja kun olin tunnin verran pitänyt autoa lämmityksessä, lähdin sitten ajelemaan kohti Vinkkilää.
Oli se keli aikamoista, mutta ehjänä perille pääsin ja vihdoinkin taas kotona.
   
- Olen nyt viime torstaista lähtien tiennyt, että pitkäaikainen suunnitelma viimeinkin toteutuu, eli muutan Naantaliin!
Vähän niinkuin salama kirkkaalta taivaalta se mahdollisuus tuli, sillä minulla on ollut jo yli vuoden vuokra-asuntohakemus kaupungin vuokrataloihin, mutta ei ole vaan lykästänyt, kun aina tietysti on niitä paremmin ja kiireellisemmin tarvitsevia.
Tytär sen asunto-ilmoituksen bongasi netistä ja laittoi minulle linkin; siinä sitten kirjoiteltiin välittäjän kanssa vilkkaasti sähköpostia ja lähetin virallisen hakemuksenkin, sekä käytiin tyttären kanssa katsastamassa asunto 2 viikkoa sitten, sunnuntaina.
Asunto on 2h + kk + lasitettu parveke, sijaitsee Ruonan kaupunginosassa, kerrostalon toisessa kerroksessa ja neliöitä on 45,5; ei nyt ihan priima-kunnossa tietenkään ollut, kun siinä vuosien varrella on ollut asukkaita, mutta kelpasi kyllä minulle; vain pikku matka Ukko-Pekka markettiin ja n. 3 km tyttären ja vävyn talolle,- sijainti siis ihanteellinen.
Nyt on sitten saatu muutama päivä sitten ihan mustaa valkoisella, että minä siihen asuntoon pääsen ja kohta puoliin pitäisi alkaa tehdä inventaariota tässä asunnossa, että mitä kaikkea turhaa tilpehööriä täällä on ja hankkiutua niistä eroon ennen muuttoa; osa menee roskikseen, osan vien kierrätyskeskukseen ja osn lahjoitan.
Minun ei onneksi edes tarvitse murehtia sitä kauheaa muutto-hässäkkää, vaan tytär, vävy ja Viivin kummisetä tekevät kaiken puolestani ja olen antanut tyttärelle aika vapaat kädet sijoitella kaikki paikoilleen siellä uudessa kodissa; minä vaan sitten saan vaan olla Viivin kanssa.
No, onhan tässä paljon pakkaamista ym. tehtävänä, mutta ihan vielä en ole aloittanut.
Kyllä minä olen ihan positiivisin mielin sinne Naantaliin menossa ja tytärhän on jo pitkään toivonut, että menisin lähemmäksi heitä, ja nyt se toiveensa sitten toteutuu :)
Muutto tapahtuu helmi-maaliskuun vaihteessa, joka osuu viikonlopuksi ja helpottaa siten apujoukkojen toimintaa, koska kaikki ovat päivisin töissä.
Innolla odotan!       

Tyttären blogi

Täältä voi käydä tutustumassa tyttären perheen asumukseen , elämään ja sisustukseen:

 http://lampuodintalo.blogspot.fi/

Omia aikaansaannoksia vuosien varrelta

 Viivin "ensimekko"
 ja myssy

 Viivi-vauvalle peitto vaunuihin

 Viivi-vauvalle peitto kehtoon

 Talvinen neuleasu, taskun päällä nimikirjain

 Pinkki-ruskea neulehaalari

Ensimmäisenä äitienpäivänä v. 2009, Viivi-vauva pukeutui turkoosiin.

Vuosi vaihtuu; 2012

sunnuntai, 22. tammikuu 2012

Vuosi vaihttu; alkaa vuosi 2012

-- Vuosi 2012 alkoi tällä kertaa sentään omassa kodissa, eikä sairaalassa, kuten vuosi sitten; tv:tä katsellen, sekä keskiyöllä raketteja ihastellen sujui vuoden 2011 viimeinen päivä. Loppiaisena käytiin Tiinan kummien kanssa kylässä Naantalissa ja seuraavana päivänä sain tosi mieluisia vieraita Turusta: iäkäs äitini, nuorin siskoni sekä velivainajan vaimo tulivat käymään pitkästä, pitkästä aikaa. Silloin jo keskusteltiin siitä äidin tilanteesta, kun on jo  aika huonokuntoinen ja niin kovin yksinäinen ja tuntee olonsa niin turvattomaksi omassa kerrostalokaksiossaan; on halunnut palvelutaloon jo puolisen vuotta, mutta keskimmäinen siskoni, joka hoitaa äitini pankkiasiat ja vähän ruokapuoltakin, on pannut niin hanakasti hanttiin, ettei asialle ole kukaan tehnyt mitään. Nyt päätettiin, että minä otan ohjat käsiini ja selvitän äidin mahdollisuuksia päästä yksityiseen palvelutaloon ja sitä, pitääkö joko vuokrata taikka sitten myydä nykyinen asunto, jotta pystyy maksamaan palveluasumisen kustannukset.
- Olen nyt pitkin tammikuuta siis selvitellyt, pääosin netistä, erilaisia vaihtoehtoja ja löysinkin pari -kolme potentiaalista vaihtoehtoa äidille; Palvelutalo Iso-Heikki, sekä SagaCaren kaksi taloa. Minulla on selvillä puitteet ja hinnastot, joten seuraava vaihe onkin käydä tutustumassa jokaiseen ja äiti saa sitten päättää, mikä niistä miellyttää häntä eniten.
Keskimmäiselle siskolle ei olla kerrottu, eikä kerrota mitään,- koska hän jyrkästi vastustaa äidin osakkeen myymistä. Etenemme asiassa niin pitkälle, että vasta, kun äiti saa asunnon jostain palvelukodista, niin ilmoitamme asiasta tuolle sisarukselle,- mitä siitä sitten seuraa, siitä raportoin aikanaan; saamme varmaan kaikki kolme päällemme jonkin iki-kirouksen, on sillä sen verran tempperamenttia ja asenne on: kaikki pitää tehdä, niin kuin MINÄ sanon.........joten saapi nähdä. Ensimmäistä tutustumiskäyntiä ollaan suunniteltu keskiviikoksi 1.2., jolloin olen muutenkin menossa sinne OMT:hen, niin sen jälkeen meidän pikku "lähetystömme" suuntaa kohti yhtä noista kolmesta aiemmin mainituista.

sunnuntai, 22. tammikuu 2012

Vuoden 2011 tapahtumia

Tiina oli vielä hoitovapaalla, mutta jo nyt alettiin suunnitella aikaa, jolloin hän palaisi töihin, joka oli 1.8.2011.Otimme selvää kaikista seikoista, jotka liittyivät siihen, että minusta tulisi Viivin kotihoitaja tuosta päivämäärästä 6 kuukautta eteenpäin.Olihan siinä setvimistä, mutta kaikki asiat puolsivat sitä, että se kannattaisi, sillä äitinsä mielestä Viivi oli vielä aivan liian pieni menemään päiväkotiin; täyttihän Viivi vasta 2 vuotta toukokuun 1. päivä.2-vuotissynttäreitä vietettiin mukavissa merkeissä ja kakussa oli tietysti ne vaadittavat 2 kynttilää.
Mummi teki Viiville lahjaksi samanlaisen mekko-esiliina-asun, kuin mikä äidilläänkin oli 33 vuotta sitten,- värit vain hiukan erilaiset.

- Keväällä perhe teki suuren päätöksen; he ostivat tontin ja aikoivat tietysti rakentaa tontille oman talon, josta tulisi aivan heidän tarpeidensa ja toiveidensa mukainen. Nykyinen talo, kun alkoi osoittautua jo liian ahtaaksi, kun Ollin isommat lapset tarvitsivat jo oman huoneen ja kohta tulisi aika, jolloin Viivillekin pitäisi olla huone.
- Kesähän siinä kului ihan mukavasti,- tosin ne kovat helteet koettelivat meikäläisen lämmönsietokykyä vähän liikaa.
Elokuun 1. päivä oli minun ensimmäinen työpäiväni ja olihan se pikkuisen jännittävää, kun ei tiennyt, miten kaikki sujuisi;työaika oli 6 tuntia per päivä, tosin se käytännössä venyi aina 7-tuntiseksi, kun tytär teki 6-tuntisia päiviä ja matkoihin meni väkisinkin puoli tuntia suuntaansa. Kaikki lähti sujumaan vallan mainiosti noin käytännön puolesta,- itselläni oli hiukan sopeutumista taas pitkästä aikaa varhaisiin aamuherätyksiin, sillä joka toinen viikko työpäiväni alkoi klo 8 ja joka toinen viikko klo 9. Ei siinä parantunut katsella enää mitään myöhäisillan elokuvia, eikä jaksanutkaan, kyllä aika pian totesi, että nui alkoi painaa silmiä jo viimeistään klo 23.
Viivi oli tosi helppo hoidettava ja sanoinkin aina, että puolet työajasta oli työtä ja toinen puoli nautintoa, kun sai viettää aikaa ja leikkiä omaa lapsenlastaan joka ikinen arkipäivä. Itselläni oli pari-kolme pientä flunssanpoikasta heti syksyllä,- en edes muista, milloin viimeksi olisin ollut flunssassa, mutta Viivillä, jos vähänkin oli nuhaisuutta, se tarttui heti! Syyskausi meni muuten aika sujuvasti ja nopeastikin.

- Viivi oli ensimmäistä kertaa täällä mummin luona yökylässä loka-marraskuun vaihteessa, kun nuoret olivat saaneet talonsa myydyksi ja muuttivät väliaikaisesti rivitalo-kolmioon Tammistoon odottamaan oman talon valmistumista.Kyllä oli aikamoinen kuorma meillä mukana, kun hain Viivin tänne,- oli matkasänkyä, leluja, kirjoja, varavaatetta yms.yms., mutta kaikki saatiin kannettua autosta sisätiloihin,- osasin jopa koota sen matkasängyn :) Muutto oli aikamoinen rumba, sillä jokainenhan ymmärtää, ,millainen savotta se on, kun muutetaan isommasta pienempään ja lisäksi tarvittiin jokin lämmin tila, mihin säilöä sellaiset huonejkalut ym. tarvikkeet, jotka ei mahtuneet rivariin. Onneksi sellainen löytyi Kalannista, Viivin toisen kummitädin läheltä.Taisipa Viivi viivähtää per'äti kolme päivää ja yötä täällä mummilassa, ennen kuin mentiin katsastamaan uutta kotia.Ihan sopuisasti ja kivasti tuo aika meni,- illalla, kun Viivi jo oli nukkumassa, piti tosin tv:tä katsella ilman ääntä, kun asun yksiössä ja siten on vaan tämä yksi tila. Olipa Viivi sitten aika piankin uudestaan yökylässä, kun vanhemmat saollistuivat työpäikan vuosijuhlaan ja seuraavana päivänä osallistuttiin porukalla Kauneimpiin Joululauluihin Vehmaan kirkossa,- päästiinpäö jopa Vakka-Suomen Sanomien sivulle kuvan kera
Joulun odotusta:

-- Vuoden vaihde oli minulla aika erikoinen; vietin nimittäin sen aluesairaalassa! Olin ollut oudon väsynyt jo jonkin aikaa, heikottava olo ja pulssi hidas, kuin mikä. Uudenvuoden aattona, alkuillasta sitten soitin sairaalaan ja sieltä neuvottiin tulemaan heti,- soitin taksin ja menin sinne; kytkettiin laitteisiin ja jäin seurantaan, kun pulssi oli hitaimmillaan vain 31/minuutissa. Vasta oltuani muutaman tunnin sairaalassa, soitin Tiinalle ja kerroin, missä olin. Yöksi minut siirrettiin ns. kipsaushuoneeseen, jotta saisin olla rauhassa, sillä odotettavissa oli tietty vilkas yö. Muistan nukkuneeni, kuin tukki (mistä muuten tuommoinen sanontakin tulee...?) ja aamulla minut sitten siirrettiin osastolle,- oli joku semmoinen, kuin telemetria-osasto ja piuhat oli kiinni koko ajan, koska sitä pulssia ja verenpainetta seurattiin.
Tiina, Olli ja Viivi tulivat illällä yllätyskäynnille, mikä piristi tietenkin. Seuraavana päivänä jo komennettiin kävelemään ympäri osastoa, kiipeämään rappusia yms. ja todettiin, että rasituksessa pulssi nousee kuten pitääkin. Lääkäri arveli, että syy pulssin hitauteen oli lääke, jota olin käyttänyt jo monta vuotta migreenin ehkäisyyn ja lopetti sen. Minut kotiutettiin, mutta olo oli sen verran huono, että koko tammikuu melkein oli sairaslomaa; lääkäri olikin varoitellut migreenikohtauksista, joita todennäköisesti tulisi, koska lääke lopetettiin.Eli tammikuussa en juurikaan enää Viiviä hoitamassa ollut, yritin vaan toipua siitä muutosvaiheesta, ja kun olo vähän kerrallaan koheni, oli jo pulssikin ihan normaali.
- Helmikuun alusta Viivi sitten meni päiväkotiin; siihen päiväkotiin, joka sijaitsee ihan kävelymatkan päässä siitä tulevasta uudesta talosta.Mitään ongelmia ei ollut edes alussa ja niin äitinsäkin saattoi vähitellen ottaa vähän rennommin,- hän, kun oli pelännyt sitä hoidon alkua, että mitäpä, jos Viivi jäisi joka aamu parkuen sinne, kun hän lähtee. Sellaista ei kuitenkaan onneksi ollut ollenkaan.Viivin ryhmä on nimeltään PUPUT ja tyttö sopeutui kuin itsestään siihen joukkoon.

    
- Itselläni oli visio siitä, miten kaikki sujuisi työjakson jälkeen; liiton päivärahalaskuri lähenteli jo 500 päivää ja kävin työkkärissä keskustelemassa siitä, että sen ns. puutuvan ajan , jos saisin vaikka kunnalta jotain työtä työllistämistuella, niin täyttyisi työssäoloehto, ja kun heinäkuussa täyttäisin 59, pääsisin siihen paljon puhuttuun "putkeen", eli liiton päivärahalla eläkeikään saakka. Mutta, eipä kaikki mennytkään kuin elokuvissa,- PAM´ilsta tuli tieto, ettei tuota 6 kuukauden työjaksoa hyväksytä, koska palkka jäi alle 1027 € kuukaudessa, ja niin siinä sitten kävi, että pudota tupsahdin Kelan perus-työmarkkinatuelle!Siinä ei sitten ollut enää mitään tehtävissä ja koska selän kunto on mennyt jo niin huonoksi, eipä semmoista sopivaa työtä taida mistään löytyä, että siihen kykenisin. Kuitenkin fysiatrin lausunnossa todetaan, että olen vajaakuntoinen, en kokonaan työkyvytön,- ei siis asiaa eläkkeelle!
*************

- Keväällä nuori perhe laittoi sitten rakennuslupahakemuksen sisään ja rakentamisen alkuun päästiin heinäkuussa.Arvio silloin oli, että talo on valmis marras-joulukuun vaihteessa, mutta kyllä se vaan on venähtänyt, kun viimeisin tilannekatsus osoittaa, ettei vielä maaliskuun alussakaan ole muuttovalmis; onneksi ei ole mitään hätää, kun vuokra-asunnossa voi asua niin kauan, kuin on tarvis.Ja kyllähän se taloprojekti siitä pikku hiljaa alkoi etenemään ja koko ajan siellä tapahtuu,- hitaasti, mutta varmasti ja niinhän se on, että hyvää kannattaa odottaa.

- Kesäkin siinä tuli ja meni ja oli aika mukavan oloinen kesä, vaikka niitä tuskastuttavia hellepäiviä välillä olikin; aamupäivät istuin takapihalla kutomassa ja kun aurinko alkoi paistaa sinne puolelle, vetäydyin sisätiloihin jatkamaan puuhaani ja helpotti kyllä, kun oli kaksi tuuletinta.Välillä olin Viivin seuralaisena, jos vanhemmat olivat "ulkona" ja oltiin aina Naantalissa, koska siten säästyttiin siltä kauheelta tavaroiden roudaamiselta.

Syksyllä oli taas yksi terveydellinen periodi, kun  alkoi sellainen merkillinen huimaus, paha olo ja pää oli ihan pöpperöinen; menin sitten ensiapuun, jossa viivyin kolmisen tuntia tarkkailtavana ja siellä lääkäri määräsi lopettamaan verenpainelääkityksen.Sama olo kuitenkin vaan jatkui ja myöhemmin vaihdettiin verenpainelääke ja lääkitys aloitettiin uudelleen. Eipä sitä pään pöpperyyttä osannut lääkäritkään selittää, mutta itse aloin jossain vaiheessa epäillä syypääksi tuota niskan välilevyn pullistumaa. Sehän oli aiemminkin aiheuttanut mitä moninaisimpia oireita ja kesti aikanaan pitkään, ennen kuin kipujen ja oireiden syy selvisi. Seuraavan kerran, kun menin läääkäriin, kerroin aavistuksistani ja pyysin, jospa kokeiltaisiin kortisoni-puudutepiikkiä ja katsottaisiin, auttaako se. Ja sehän alkoi auttaa, jatkossa laitettiin pelkkää puudutetta,- se takasi sen, että niskalihakset sai hetken rentoutua ja veri alkoi kiertää paremmin pään alueella. Onneksi sitten sain myös lähetteen ja maksusitoumuksen OMT-hoitoon (olen niissä aiemminkin ollut alaselän takia ja aina olen saanut hyvän avun) ja siellä on nyt tullut käytyä jouluukta asti ja viimeinen hoito tällä erää on 1.2. OMT on ortopedistä manuaali/mobilisaatio-terapiaa, eli fysikaalista hoitoa, mutta juuri siihen erikoistuneen fysioterapeutin toteuttamana,- hoitajani on nyt, kuten ennenkin Olli Vhtera, joka toimii Turussa Käsityöläiskadulla.
Pää tuli kuntoon syksyn mittaan,- sen verran, mitä tällainen pää nyt ylipäätään voi tulla enää-, ja siinä sitten alkoi jo joulunkin odotus; jouluaaton vietin, kuten aiemminkin Naantalissa, jossa kävi joulupukkikin ja minäkin pääsin vuosikymmenten jälkeen pukin polvelle istumaan !


Myös Olli-vävyn äiti ja isä olivat jouluaterialla ja tunnelma oli hyvin mukava ja rauhallinen.Minä sain joulupukilta käytetyn tallentavan digiboksin sekä PlusTV-kortin kolmeksi kuukaudeksi,- minä, kun tykkään katsoa hiihtoa ym. talviurheilua ja suurin osa niistä siirtyi maksukanaville.Jouluaattoiltana ajelin hissukseen kotia kohti, sillä tiet oli ihan peilijäässä. Turvallisesti pääsin perille ja nautin aattoillan tunneista kuunnellen Jouluradiota ja myöhemmin katsellen elokuvaa tv:stä. Joulukuusi minulla tietty myös oli,- vain yhden vuoden olen ollut ilman kuusta ja se oli silloin, kun menin heti joulun jälkeen olkapää-leikkaukseen ja jäin sen jälkeen muutamaksi päiväksi Naantaliin. Kyllä se vaan on niin ihanaa, kun voi tuoda kuusen sisään ja koristella sitä, sekä nauttia kuusen tuoksusta ja kynttilöistä.

Joulu 2009

sunnuntai, 27. joulukuu 2009

Joulu tuli ja meni

- Niinpä;joka vuosi siinä käy samalla tavalla, kun ensin sitä joulua odottaa ensimmäisestä adventista saakka, niin sitten se vaan on yks´kaks käsillä ja saman tien ohitse! Nimipiparit tuli tehtyä kaikkiaan parille kymmenelle hengelle ja toteutus onnistui juuri siten, kuin olin suunnitellutkin, tosin pipareita menikin huomattavasti pienempi määrä, kuin olin ennakoinut; on vaikea tietää, kuinka monta piparia on pakkauksessa, jonka paino on 300 grammaa,.....no, onpahan kahvin kanssa jotain tarjottavaa, jos vaikka joku kylään eksyy. Kotijuuston tein kahdessa eri erässä, kun ei itselläni ollut riittävän isoa kattilaa, mutta sekin taisi lopulta olla ihan syötävää ja rosolli, eli sallatti tuli tehtyä aatonaaton alkuillasta, kuten myös kermaviilikastike, joten kaikki ruokien puolesta oli ihan aikataulussa.

- Aatonaattona tuli pieni, ikävä takaisku, kun henkilö, joka oli luvannut tuoda minulle joulukuusen, ilmoittikin, ettei tuo..... No, tuolla FB:ssa sitä sitten surin ja eikös siellä heti eräs ihana nuori nainen vastannut, että "pitäähän ihmisellä nyt kuusi olla jouluna"; kävi miehensä kanssa sellaisen tuomassa minulle vielä samana iltana. Sain siis sittenkin oman joulupuun, jonka kynttilät ja koristelut laitoin vasta aattoaamuna. Tyttären kanssa oltiin puhelinyhteydessä aaton aamupäivällä ja kerroin laittavani tekstiviestin, milloin lähden täältä sinne ajelemaan. Katselin kaikessa rauhassa tv:stä Joulurauhan julistuksen ja sen jälkeen aloin kerätä kaikkia kamppeita kasaan; varustauduin varmuuden vuoksi siihen, että jos vaikka jään Naantaliin yöksi, joten pakkasin mukaan myös Kasperin ruoan, yöpaidan ym. tarvittavia juttuja. Iltapäivällä sitten oli kaikki kassit ja pussukat, sekä ruokakori pakattu autoon; ensin bensatankille ja sen jälkeen vielä piti kurvata tyttären kummien kautta viemässä heille jokavuotinen joululahja ja vasta sitten suuntasin auton keulan kohti Naantalia. Sinne saavuttuani, olivat paikalla jo vävyn äiti ja sisko ja saunaa pikkuhiljaa alettiin lämmittää, samoin ulkopaljun vetta.

- Jouluaattoa aloiteltiin Naantalissa ensin kahvin, keksien, juustotarjottimen sekä pipareiden ja makeisten merkeissä. Viivi-vaavi nukkui iltapäiväuniaan ulkona rattaissa jo silloin, kun menin ja aikanaan sieltä heräili hämmästelemään meidän kaikkien läsnäoloa. Oli sellaista aika vapaata seurustelua ja radion joululaulujen kuuntelua, kunnes ensin pääsivät saunomaan ja kylpemään vävyn sukulaiset, sitten minä ja tytär ja vävypoika joutui sitten ihan yksinään saunottelemaan, kun ei ollut muita miespuolisia paikalla (vaikka piti eräs olla). Tytär alkoi touhuta laatikoiden uuniin laittoa ja muuta ruokatarjoilua ja minä seurustelin Viivin kanssa. Viivi muuten kylpi ja saunoi minun ja äitinsä kanssa ja oli sen jälkeen saanut ylleen sen kauniin kullankimalteisen juhlamekon ja ihanat pitsikoristeiset sukkahousut :)

- Viivi väsähti juuri sopivasti ja kävi nukkumaan, ennen kuin me aikuiset istuimme aattoillan aterialle;kaikkia laatikoita oli, todella hyvää kinkkua, rosollia, kotijuustoa, uunikalaa ja tyttären itse leipomaa joululimppua, ja kyllä maistui ja tuli jälleen kerran syötyöä niin valtaisa annos, että vaikken edes "santsannut", oli koko loppuehtoon ihan ähky olo, puuh...! Viivikin heräili uniltaan ja ehti juuri sopivasti lahjojen jakoon,- pukki ei tänä vuonna käynyt', kun isommat muksut oli äidillään ja Viivi on vielä niin pieni, ettei ymmärrä pukista mitään, mutta varmaan ensi jouluna jo vähäsen..... Sain itse lahjaksi uuden imurin,- vanha, kun on jo kauan ollut semmoinen hermoja raastava kapine, ettei sen kanssa juuri huvittanut siivota. Tekee sellaista, että noin 5 minuuttia voi imuroida ja sitten se itsestään sammuu, rupeaa sitten taas omia aikojaan käymään, mutta se odotusaika voi olla 3 minuutista jopa 10 minuuttiin, sitten käy noin 5 minuuttia ja sammuu jälleen; on siitä siivoamisen riemu kaukana,- jokin ihme vika siinä täytyy olla, mutta koska en itse ole mikään imuri-asiantuntija, eikä sitä kukaan muukaan ole tutkinut, niin se on sellainen kuin on! Sain myös ihanan uuden hiirimaton, jossa yksi kuva Viivistä yksinään ja toinen kuva, jossa ovat äitinsä kanssa molemmat ja siinä lukee "mummin prinsessat 2009"! Eräs lahja oli lautanen, jossa oli Viivin jalanpohjat, nimi ja vuosiluku,- se pitää ripustaa seinälle heti, kun saan jostain semmoisen kehyksen siihen. Muut lahjat olivat hiustenhoitotuotteita, suklaata, kahvia jne.jne.

- Iltasella juotiin vielä kahvit ja herkuteltiin "jouluhalolla", sekä rommirusinakakulla, sekä Vihreillä kuulilla,- harmi vaan, että jokainen oli vielä niin kupu täynnä siitä ateriasta, ettei millään meinannut mahtua niitä herkkuja enää, mutta jotain sentään... Kyllähän minä sitä yöksi jäämistäkin vähäsen mietin, kun vävyn  äiti lähti ja alkoi jo olla aika myöhäinen, mutta sitten kuitenkin halusin omaan kotiin, oman joulupuun katveeseen ja omaan rauhaan kuuntelemaan joulumusiikkia radiosta ja omien iltapuuhien pariin, joten lähdimme Kasperin kanssa paluumatkalle joskus siinä puoli yhdentoista kieppeillä. Kotiuduttuani katsoin elokuvan "Vuorovetten prinssi" ja vielä jotain muutakin myöhäisohjelmaa, radio oli auki ja sieltä kuuntelin samalla jouluisia kappaleita. Kello taisi olla jo yli yhden, kun vasta kömmin sänkyyn.

Joulupäivä, Tapaninpäivä ja tämä sunnuntai ovat menneet aikalailla saman kaavan mukaan; olen nukkunut niin pitkään, kuin on nukuttanut, valvonut myöhään ja katsonut leffoja,....tänä aamuna tosin lipsahti niin pitkälle kuin 10.30, kun vasta heräilin. Tyypilliset aamutouhut, sitten Kasperin kanssa ulkoilulle ja joka päivä etupihan harjaamista lumesta, kuin myös auton,- lunta on tullut ihan kiitettävästi... Päivät ovat kuluneet teeveen katselun ja kutomisen merkeissä, eikä mitään ihmeitä tai mullistavaa ole sattunut; itse en ole käynyt missään, eikä kukaan ole käynyt täällä. Tyttären kanssa ollaan toki joka päivä juteltu tärkeimmät kuulumiset puhelimessa. Rauhallisia pyhäpäiviä siis ilman sen kummempaa hötkyilyä :)

Mustikkareissu, mallia "Viiviläinen"

* Nonniin, nyt sinne sitten vihdoin viimein päästiin: mustikkametsään!

- Eipä tullut kelloa katsotuksi, mutta aamupäivällä lähdettiin, me kolme naisihmistä, ajelemaan allekirjoittaneen varhaislapsuus-maisemiin. Kun olin lapsi, perheemme asui Piiloisten kylässä ja se talo on edelleen paikallaan, nyt vain sen omistajat ovat laittaneet sen tosi hienoon kuntoon; sokkeli ja talo on maalattu ja uusi katto laitettu, ja puutarhakin oli oikein hienosti hoidettu, yhä edelleen siellä kasvaa runsaasti marjapensaita ja omenapuita. Lapsena käytiin usein uimassa "Haapalan rannassa", joka silloin oli vielä vapaa uimaranta. Nyttemmin vuosien aikana sinne on noussut useita kesämökkejä ja rantaan vie autotiekin,- me emme rantaan asti ajaneet, vaan pydähdyimme minun joka syksyiselle vakiopaikalleni ja parkkeerasimme auton erään kallion laelle.

Siinä oli sitten kaikenlaisia alkuvalmisteluja, jalkineiden vaihtoa ja Viivi-vaavin syöttämista, ennen kuin pääsimme itse asiaan. Tytär laittoi Viivi-vaavin kantoreppuun rintapuolelle siten, että pikkuinen näki paremmin ympärilleen, ja suoritti poimintaa käsin; itselläni oli poimuri. Jotkus väittävät, ettei mustikoita voi poimurilla poimia, mutta niin minä ainakin olen jo muutaman vuoden tehnyt, koska aika, jonka pystyn selkä vääränä olemaan, on rajallinen,- poimurilla saa nopeammin kerättyä marjaa, vaikka sitten pitääkin tehdä kaksinkertainen työ, kun ne vielä joutuu puhdistamaan. Mieluummin kuitenkin teen sen homman tällä omalla tavallani,- muuten en pystyisi marjassa olemaan sitäkään vertaa, mitä nyt.

- Mutta että osasikin olla KUUMA!!!!! Ilma suorastaan seisoi ja vaikkei aurinko edes päässyt pilviharson takaa täysillä paistamaan, niin oli todella hiostavan tukalaa; itsellä oli shortsit ja t-paita ja silti hiki virtasi solkenaan....ja mitä enemmän hikoili, sitä kiinnostuneempia olivat kaikenlaiset pörisevät ja surisevat ötökät meikäläisestä,- koko ajan sai olla huitomassa! Tyttärellä oli ulkoilupuvun housut (ja ensin jopa vielä takkikin) ja kevyt kesäpaita, plus sitten se rintareppu yli kuuden kilon sisältöineen, ja kyllä oli hänelläkin tukalat oltavat, vaikka normaalisti on aikamoinen vilukissa. Mitään suurta runsaudensarvea mättään muodossa emme löytäneet, mutta saimme sentään jotain kokoon, kunnes tuli jälleen Viiville nälkä.

- Viivin saatua ravintonsa, päätimme siirtyä toiseen paikkaan ja samalla keksittiin, että mennäänpä Myllyjärven rannalle piknikille, ja niinpä sitten huristeltiin sinne. Paikalla ei ollut ristin sieluakaan ja saimme kaikessa rauhassa istuskella siellä rannalla penkillä ja nauttia kahvista ja evässämpylöistä, samalla ihaillen tyyntä ja kaunista järveä. Tankkaushetken jälkeen siirryimme vain vähän matkaa järveltä poispäin ja kuljimme vielä jonkin aikaa marjoja poimien, mutta kyllä se oli se tukala kuumuus, joka meidät ennen aikojaan ajoi pois, sillä löysimme paikan, jossa oli marjaa aivan älyttömästi. Otimme mukaan myös kimpun  kauniita kanervia, ennen kuin riisuimme saappaat ja lähdimme paluumatkalle. - Kirkolla käytiin tutustumassa Kesäkahvilan antiin; tytärhän aikoinaan oli muistaakseni kolmena kesänä siinä töissä ja tuli varmaan nogtalhisia muistoja mieleen, kun kiipesimme tuon vanhan viljamakasiinin yläkertaan. Söimme kumpikin suloisen viilentävät jäätelöt ja samalla katselimme tauluja, käsitöitä yms., mitä siellä oli esillä ja myynnissä.

- Minun pihaani ajettin siinä klo 15 aikoihin ja kuinka ollakaan, oli kiinteistöhuoltoyhtiön ihminen jo täällä, vaikka oli sovittu sen asunnon näyttö klo 17; oli kuulemma liikkunut täällä suunnalla ja ajatteli käväistä katsomassa, josko olisin kotona, eli juuri sopivasti tultiin. * Olihan se aika "kuluneessa" kunnossa, mutta vajaa vuosi sitten oli uusittu mm. koko keittokomero, mikä oli plussaa. Koko asunnossa oli semmoinen epämiellyttävä, tosi tunkkainen haju, mutta syykin alkoi selvitä, kun aukaistiin kaikki tuuletusikkunat; edellinen asukas oli teipannut ja tukkinut ne niin tehokkaasti, ettei ilma sisällä vaihdu, ellei pidä molemmilta puolilta ovia auki,.....no, ehkä hänen mielestään ikkunoista veti, olihan kyseessä jo ikäihminen, mutta aika omituista se oli kuitenkin. Pientä pintaremonttia se nyt vaatisi ja siivoamista, mutta muuten ihan ookoo, kelpaa kyllä minulle! Nyt pitää vielä selvittää, kuinka nopeasti siihen pääsisi muuttamaan......ja sitten, ei kun menoksi :D

Ristiäiset 14.6.2009

- Ristiäiset vietettiin 14.6.2009, sunnuntaina ja tytön nimeksi tuli Viivi
Aino Anneli Alakurtti!
Ollin isän puoleinen isoäiti oli nimeltään Viivi, Aino-nimi oli jo
ennen synnytystä merkattu virallisiin neuvola/sairaala-papereihin(kun
nykyään pitää olla joku nimi kumpaakin sukupuolta varten jo hyvissä
ajoin)ja Anneleitahan me Tiinan kanssa kumpikin ollaan, joten se oli
aika luonnollinen valinta kolmanneksi nimeksi.

- - Minä onneton sain ihan kamalan, semmoisen vanhanaikaisen flunssan
juuri viikkoa ennen h-hetkeä, eli helluntaina; oli kurkkukipua, kovaa
nuhaa, lihas- ja päänsärkyä ja kuumeiluakin ja olin koko edellisviikon
Kirkkomäessä "evakossa", kun olin niin kipeänä, etten pystynyt
menemään Kasperin kanssa ulos,- siellä se hoitui vain ovea
avaamalla....
Viikko takaperin, sunnuntaina olin jo sen verran toipunut, että olin
kotona ja Tiina ja vauva putkahtivat yllätys-visiitille; eivät olleet
aiemmin vielä käyneetkään vauvan kanssa....kohensi kyllä toipumista
aika hyvin!
Tiistaiaamuna kävin jo lääkärissäkin, kun epäilin, josko
keuhkoputkissa tai poskionteloissa on jotain tulehdusta, kun
jatkuvasti oli niin tukkoinen ja raskas olo; olihan ne ontelot aika
turvoksissa, mutta mitään tulehduksiin viittaavaa ei ollut.
Varoiksi sain kuitenkin semmoista reseptillistä nenäsumutetta ja alkoihan ne röörit vähitellen aueta.

Torstaista sunnuntaihin olinkin sitten niin tiiviisti Naantalissa,
että kävin kotona vain ulkoiluttamassa ja syöttämässä Kasperin sekä
nukkumassa.
Torstaina käytiin Myllyssä ostoksilla,- hankittiin kaikki leivonnassa
tarvittavat aineet, kastekarkkitarvikkeet, pöytäliinoja, kynttilöitä
ym.ym.
Perjantaina leivottiin vuohenjuusto-muffinseja ja savuporopiiraita ja
laitettiin alkuun semmoisia valkosuklaa-jogurttikakkuja, ja minä
värkkäsin hiki otsalla niitä ristiäiskarkkeja....

Lauantaina leivottiin sydänleivos-pohjat ja täytekakkupohjat, sekä
myös koottiin kakut päällystä vaille valmiiksi, jotta sunnuntaille
jäisi mahdollisimman vähän puuhaa, sekä viimeisteltiin
valkosuklaakakkuihin marjahyydyke-päällysteet.
Sunnuntaina aloitettiin täytekakkujen kuorrutuspuuhilla, mutta tuli
pieniä ongelmia, kun se pahuksen massa ei ollutkaan tarpeeksi paksua,
vaan semmoista vetelää lötköä, jota ei kirveelläkään olisi saanut
pysymään kakkujen reunoilla, puhumattakaan pursottamisesta (no joo, ei
me kyllä sitä kirvestä kokeiltu....).
No, olipa jäänyt kokonaista 3 liivatelehteä ja siitä vaan niitä
liottelemaan ja sekoittelemaan.....vaan eipä hyytynyt ei!

- No, sitten minä vaan suuntasin punaisen Corollani nokan kohti
lähikauppaa ja hain liivatteita lisää ja johan alkoi paksuuntua
seos...........mutta aikaa siinä tuhraantui!
Lopulta jätettiin suosiolla se pursottaminen kokonaan pois.
Olli käväisi pikaisesti Myllyssä parturissa, ja samalla meni
hankkimaan vaaleanpunaisia ruusuja......

.....ja hakemaan sylikummi-Turkan.
Me Tiinan kanssa yritettiin kovalla kiireellä laittaa pöytäliinoja,
serviettejä ja muista systeemejä ja vähän väliä vauveli vaati päästä
rinnalle, joko syömään tai muuten vain......on noin yleisesti ottaen
vielä siinä vaiheessa, että on suurimman osan aikaa "telakoituneena"
(kuten Tiina asian ilmaisee) Tiinan rintaan, eikä kukaan muu kelpaa
silloin, kuin äiskä.
Jossain kohtaa vauveli sitten nukahti babysitteriinsä ja Tiina ampaisi
suihkuun, ja melkein välittömästi alkoi sitterissä se tuttu
"kähjääminen" ja potkiminen, joten minä otin hänet, - ei siinä sitten
yhdellä kädellä kovin paljoa kyennyt tekemään, kunhan hyssyttelin ja
lauleskelin....
Ja kaiken sen keskelle tupsahti sitten noin pari tuntia etuajassa
Tiinan rakas appiukko liperit liuhuen!!!!!
Tiinalla vain pyyhe ympärillä ja tukka märkänä.....no, appi siinä
sitten levitteli kaikenlaista tarpeistoaan siihen keittiön pöydälle ja
alkoi tiedustella kummien nimiä ja seurakuntia ja Tiina kännykkä
kuumana soitteli ja kysyi asianomaisilta vaadittavat tiedot.

- Sai Tiina sentään juhlakamppeet yllensä ja otti vauvan, mutta minä
en päässyt jatkamaan hommia, kun appiukko pyöritteli papereitaan siinä
pöydällä ja selitti jos jonkinlaista juttua pappisuransa varrelta
liittyen juuri ristiäisiin, hoh-hoijaa ja gggrrhhh!
Siinä oli virsikirjoja, raamattuja, kastetodistuksia ja ties mitä
rekvisiittaa levällään ja minun olisi pitänyt päästä kattamaan pöytää...
Ja ottipa vielä oman onnittelukorttinsakin kääreestä ja kirjoitti sen
siinä samalla valmiiksi.....puuh, eikä ollenkaan tajunnut, että olisi
pitänyt "vapauttaa" se pahuksen pöytä!
No, onneksi Olli tuli sylikummi Turkan kanssa ja appi alkoi kerätä
kamojaan, mutta samalla tulivat myöskin vanhemmat lapset äitinsä luota
ja Tiinan piti alkaa etsiä heille juhlatamineita kaapeista...
Minä hyökkäsin oitis pöydän kattamisen kimppuun, enkä oikein tiedä,
kuinka muut suoriutuivat; tunsin itseni ihan Duracel-pupuksi, kun
ravasin pöydän, työtason ja jääkaapin väliä ja samalla koristelin
niitä täytekakkuja.

Koska vieraita tuli niinkin paljon( noin 30), oli pakko kattaa kahvi-
ja teekupit sekä lasten limsalasit ja lautaset vaan keittiön
työtasoille, jotta kaikki tarjottavat sopisivat vaivatta pöytään
kynttilöiden, kukkien ja muiden koristeiden kanssa.
Meikäläinen siellä veteli "siksak´ia" ja muut touhusi, mitä touhusi;
ensimmäiset vieraat taisi tupsahtaa joskus puoli kahden korvilla,
mutta onneksi olivat tuttuja,- Aaltosen Sanna (joka oli yksi
kummeista, siis Tiinan kouluaikainen kaveri tuolta Himoisten
suunnalta), hänen avopuolisonsa sekä kaksi lastaan.

- Minäkin pujahdin sitten jossakin rakosessa makuuhuoneen puolelle
vaihtamaan sen kulahtaneen t-paitani, arkihousut ja varvastossut vähän
juhlavampiin versioihin ja vähitellen alkoivat muutkin vieraat saapua.
Ihan klo 14 ei päästy tilaisuutta aloittamaan, kun pikkuneiti sattui
juuri silloin olemaan nälkäinen ja taisi sitä nälkää vielä jäädäkin,
kun parkui täyttä kurkkua melkein koko toimituksen ajan.
hyvin silti kaikki sujui, ei moittimista,- appiukko vaan piti niin
hirveän pitkän puheen, että mun selkä huusi "hallelujaa" jo puolessa
välissä,- paikallaan seisominen, kun on sitä pahinta myrkkyä ollut jo
monta vuotta!

 

Ylllä olevassa kuvassa oikealta vanhemmat, rovasti ja ukki Uolevi A., sylikummi Turkka ja Viivi-vaavi.

- Kuvassa vasemmalta: Viivin serkkutyttö, kummitäti S., kummitäti A., kummisetä J. sylissään pikku-L., sylikummi T. Viivin kanssa, sekä kasteen toimittanut ukki Uolevi.

***

- Kun pikkuneiti oli nimensä saanut ja virallinen osuus ohi, alkoi
mulla taas se Duracel-vaihe; kaksi kahvinkeitintä plus iso
pumpputermos oli käytössä ja riitti vallan hyvin; keittimet vain kohisemaan ja
siirtelemään herkkuja jääkaapista pöytään........ai että, kun olisikin
sujunut ihan tuosta vain, mutta................
Jostain ihmeen syystä kaikki Ollin suvun naisihmiset keksivät
parkkeerata itsensä siihen keskelle keittiötä, juuri pöydän ja
jääkaapin välimaastoon ja kova puheensorina kävi.
Aluksi yritin kohteliaasti luovia ja väistellä niitä ihmisiä, mutta
kun aina jostain kainalon alta tai selän takaa paukaisi joku vajaa
metrinen mukula kovalla vauhdilla, niin alkoi vähän hihat palaa;
seuraavana keinona kokeilin sitä, että ikään kuin vahingossa osuin
aina kyynärpäälläni jotain kokous-osallistujaa kylkeen tai käteen, kun
roudasin tarjottimia ja kakkuvateja pöytään; tulos: ei mitään
reaktiota!
Tiinalle sain kuiskatuksi, että koeta nyt hyvä ihminen jotenkin
hienotunteisesti saada nuo ihmiset pois tuosta väylältä, muttei
hänkään keksinyt miten asian esittäisi ja seisonta sen kun jatkui.
Viivin toinen kummitäti, Asta kertoi myöhemmin sivummalla, että hänkin
yritti antaa vihjettä sanomalla jossain vaiheessa kovaan ääneen, että
"onpas tässä ahdasta, että pitää varmaan siirtyä muualle", muttei
silläkään ollut mitään vaikutusta!

- Onneksi ei yksikään kakku pudonnut tai lautanen hajonnut siinä
melskeessä, vaan kaikki tuli toimitetuksi hyväkuntoisena perille
kahvipöytään ja vihdoin sain sanottua Ollille, että kutsuisi isänsä ja
muut juhlavieraat kahvin noutoon; ja kas, vain muutamaa minuuttia
ennen tätä oli keittiö yhtäkkiä tyhjentynyt, kuin taikaiskusta,
heh-heh ja vielä kerran heh!
Juu, minä siinä sitten muina naisina annostelin isosta termoksesta
kaikille halukkaille kahvia tai teetä kuppeihin ja lapsille mehuja
laseihin,- onneksi kaikki muut jutut sai jokainen itse hakea pöydästä.
Ja kyllä oli menekkiä,....no, olihan sitä porukkaakin aika
paljon,.....ei mennyt kauaa, kun kaksi savuporopiirakkaa oli kadonnut
parempiin suihin ja oli pakko laittaa se kolmaskin esille, vaikka se
oli tarkoitettu iltavieraille,....nälkäistä porukkata :)
Leipomuksia kehuttiin kovasti, joten kyllä meidän uurastus myös
palkittiin ja kannatti, vaikka välillä meinasi tulla epätoivo niiden
kanssa.
Samoin ihailua herätti sellainen kahviastiasto, jonka minä ja tyttären isä
saatiin häälahjaksi v. 1974, nimeltään se on Aurinko ja tietty Arabiaa;
että oli hyvin säilynyt ja nätti ja vaikka mitä ja monta kertaa sain
toistaa sen alkuperän ja että kyllä vaan, kyllä ne kaapissa ihan
hyvinä säilyneet ovat....
No jaa, ovathan ne kyllä aika ahkerassa käytössäkin olleet,
syntymäpäivillä, minun ja Kallen häissä, rippijuhlissa,
ylioppilasjuhlissa ja vaikka mitä, mutta on vain ollut hyvä tuuri,
ettei yksikään osa ole hajonnut vuosien varrella.

- Virallisen tilaisuuden vieraat yksi toisensa perään sitten tekivät
lähtöä, mutta viimeinen poistui niin myöhään, ettei meille jäänyt
aikaa syödä yhtään mitään, koska iltavieraat oli kutsuttu klo 18:ksi,
eli se pieni paussi vaan istuskeltiin ja lepäiltiin.
Varttia vaille kuusi tulivat sitten ekat iltavieraat, jotka olivat
Tiinan ja Ollin kavereita plus minun se vanhempi sisarpuoleni
avomiehensä kanssa

Iltatilaisuuden luonne oli paljon leppoisampi ja epämuodollinen, oli
kivaa porukkaa ja rento meininki ja oma väkikin ehti seurustella
vieraitten kanssa, jopa minäkin.
Taisi olla melkein puoli yhdeksän, kun viimeisin vieras lähti samoin
kuin sylikummi Turkka ja Olli lähti Kotipizzasta hakemaan  meille
syötävää.
Minä tyhjensin ja täyttelin astianpesukonetta, siivoilin jälkiä ja
pakkasin pakastamista varten ylijääneet leivonnaiset.
Ehdittiinpä me vähäsen ihastella ja tutkia kaikkia lahjojakin,.....

.........kunnes
Olli tuli pizzojen kanssa.
Jaksoin syödä tasan puolet siitä isosta pizzasta ja loput otin
mukaani, kun pääsin lähtemään kotia kohti joskus puoli kymmenen
aikoihin.

 Maanantaiaamuna en meinannut päästä sängystä ylös ja varmaan pari
tuntia täällä vaan hiljakseen hiihtelin kahvinkeittimen ja sohvan
väliä, kunnes vähitellen alkoi vähän paremmin "kalusto" toimia.......
- On se vaan kova koitos, kun ensin lojuu vetämättömissä viikon ja
heti sen perään paahtaa kuin viimeistä päivää,....alankohan minä
jotenkin ikääntyä, vai mistä mahtanee johtua moinen väsy......?

torstai, 2. heinäkuu 2009

Viivi-vaavi 2 kk

* Nopeasti se aika vaan kuluu; eilen 1.7. tuli kuluneeksi jo 2 kuukautta pikkuisen Viivin syntymästä ja on jo aika tomera tyttö; neuvolassa mitattiin pituudeksi 58 cm ja painoakin oli jo reilusti päälle viiden kilon.

Tässä hän köllöttelee äitinsä ompelemalla peitolla, ihanan suloisessa hellehaalarissaan :)

Tämä suloinen asukokonaisuus on myös aivan ihastuttava ja tämä kuva oli Juhannusaaton Turun Sanomien kasteilmoituksessakin; tuleekohan tytöstä "Huippumalli haussa"- osallistuja joskus....on vähän sellaiset poseerauselkeet ;)

Viivi-vaavin syntymä

Pikkuinen prinsessa syntyi TYKS´ssä v. 2009 Wapunpäivänä, eli 1.5. klo 05.35.

Pituutta oli 52 cm ja painoa 3945 grammaa, pisteet 9,9 !

Minusta siis tuli kertaheitolla mummi ja tyttärestäni äiti; tulevana mummina jännäsin täällä ihan vaan kotosalla, josko vauveli syntyisi maailmaan täsmälleen laskettuna päivänä,- joka oli 30.4. -, vaiko vasta perjantaina....ja halusi kaiketi tyttö , että jokaisena syntymäpäivänä tulevaisuudessakin liputettaisiin ja niinpä hänestä tuli Wapunpäivän vauva!

Tässä vauveli, vasta VIIDEN MINUUTIN ikäisenä, äitinsä rinnoilla:

- Tytär itse oli melko voipunut, mutta tottakai onnellinen ja hämmentyneen ihmetyksissään uudesta, pienestä tulokkaasta, joka teki hänestä äidin. Ja minä, ylpeänä ja onnesta soikeana mummina pääsin tutustumaan uuteen tulokkaaseen melko pian, sillä illalla klo 18 jo näin HÄNET ensimmäistä kertaa! Ja voin sanoa, ettei sitä tunnetta pysty edes sanoilla kuvaamaan, vaikka olisi miten verbaalisesti lahjakas hyvänsä; kyllä siinä liikutuksen itkut yhdessä tyttären kanssa itkettiin, mutta nehän olivat vaan onnen kyyneleitä! Ja olihan sekin ikimuistoinen hetki, kun vävy laski sen pienen nyytin minun syliini ja saimme tehdä tuttavuutta ihan lähietäisyydellä :) Vähäsen vapisi kuvaa ottaneen tuoreen isukin käsi näemmä.....

Lauantai  2.5.2009

Päivällä kävi vävy lapsiensa Roosan, 7 vee ja Roope, 5 vee tervehtimässä uutta äitiä ja lapset saivat tutustua uuteen pikkusiskoonsa; Tyks´in jälkeen suuntana heillä oli Tivoli, joka on jo vuosittainen Vappu-perinne. Lauantai-iltapäivänä  käytiin yhdessä tyttären aiemman isäpuolen kanssa istuttamassa kaunis alppiruusu nimeltään "Pohjolan tytär", heidän kotinsa takapihalle, josta oli jo valmiiksi katsottu paikkakin sille; olin kuunnellut tarkkaavaisena tyttären juttuja aiemmin keväällä, kun syynäiltiin erilaisia kesäkukka/puutarha-kuvastoja ja mainoksia, ja tehnyt päätöksen juuri "Pohjolan tyttären" hankkimisesta syntymälahjaksi jo vähän aikaa ennen kuin kuulin sitä toivetta tyttäreni suusta! Oli siis varmasti mieluinen...

- Siellä samaan aikaan kokoontui pikku hiljaa vävyn kavereita viettämään "varpajaisia", mutta vielä siinä vaiheessa alkuiltaa meno oli hyvinkin leppoisaa ja rauhallista,- jälkijuhlinnasta ei ole tarkkoja tietoja ;)

.....kenties emme haluakaan välttämättä tietää, mitä miesporukassa oinein on touhuiltu, hhhmmmm! MUTTA, heidän keskuudessaan oli kuitenkin "vakooja", joka illan ja yön edetessä, toimitti otoksia, niin ääntä kuin kuvaakin itse tapahtumapaikalta.....!

******

Sunnuntai  3.5.2009

Tälle päivälle oli sovittu tyttären kummitädin ja allekirjoittaneen vierailu laitoksella. Lähdimme Laittisista matkaan siinä klo 13 aikoihin, minä Chryslerin ratissa ja kummitäti "kartanlukijana" ja saavuimme juuri parahiksi vierailutunnin alkuun klo 14:ksi Turkuun, Tyks´in mäelle. Ehdimme olla huoneessa muutaman tovin, kunnes tuli uusi vieras, tyttären pitkäaikainen ystävä Sanna; hän toi vauvalle ihanan vaaleanpunaisen pehmolelun ja käsitteli pikkuista varmoin ottein. Vauvalla vaan sattui olemaan juuri silloin "itkukohtaus", joten niinä hetkinä otetut kuvatkin ovat vähän "alavireisiä", mutta pikkuvauvoillahan tuo itku kuuluu olennaisena osana päivärytmiin. Turusta takaisin huristellessamme, ei juuri hiljaisia hetkiä ollut,- sehän on minulle ja Ritvalle ominainen piirre: aina, kun ollaan yhdessä jutellaan koko ajan ja silti joka kerta myöhemmin muistuu mieleen asioita, joista piti keskustella :) Niin käy, kun kaksi erittäin puheliasta persoonaa tapaa toisensa, puhe jatkuu tauotta ja joskus puhutaan toistemme puheen päälle; kaikki on kuitenkin aina tullut ymmärretyksi ja kuulluksi!

*****

Maanantai  4.5.2009

- Aamulla jälkikasvun puhelinsoitto sai liikettä näihin vanhoihin niveliin: tuore iskä oli  joutunut palaamaan täksi päiväksi takaisin töihin isyyslomaltaan ja tytär kaipasi juttuseuraa ja kenties myös hiukkasen moraalista tukea. Eihän se luvallista ollut, että sinne hipsin ulkopuolella vierailutunnin, mutta ajattelimme pikkuisen puijata henkilökuntaa; saahan tukihenkilö olla huoneessa aamusta iltaan ja nyt vaan leikimme, että minä tässä tapauksessa olisin se :) Mukavasti siinä kului päivän tunnit jutellessa ja uutta "ihmettä" hämmästellessä. Olin jonnekin klo 17 tienoille asti, kunnes vävy pelmahti paikalle, enkä ihan silloinkaan heti millään raaskinut sieltä lähteä. Niinpä sainkin sitten vähän "pyyhekeitä" eräältä hoitajalta, joka oli juuri tullut työvuoroon ja pelmahti huoneeseen odottamatta, ja siellähän meitä "tukihenkilöitä" oli jo kaksi.....Kyllä minä pian sen jälkeen sieltä liukeninkin, ettei tule nuorille harmia, kun minä siellä ylimääräisenä roikuin....

*****

Tiistai  5.5.2009

Tytär tavanomaiseen tapaansa soitteli aamun kuluessa ja kertoi, että nyt olisi kotiinpääsyn päivä; onpa hieno juttu! Tiedän tasan tarkkaan, kuinka keljua sairaalassa on maata ja kuinka tytär jo toivoikin, että tänään pääsisivät kotiin. Toki oli vielä melko heikkokuntoinen, mutta mitään semmoista ongelmaa ei ollut, miksi olisivat vielä halunneet pitää, ja kun vauvelikin oli aamulla päästellyt ihan "oikean" väristä kakkaa, ei ollut mitään estettä heidän kotiin lähdölleen.

- Tyttären kanssa, kun lopetin puhumisen, kilautin vävylle ja sovimme, että jättää avaimen tiettyyn paikkaan pihalla, kun lähtee hakemaan mussukoitaan, jotta minä pääsisin sisälle valmistelemaan sellaista pientä tervetuliais-yllätystä. Kiivaasti puuhailin kotona alkuvalmistelut, jonka jälkeen lähdin ajelemaan kohti Naantalia; siellä kävin ensin paikallisessa marketissa hankkimassa vähän lisää rekvisiittaa ja sitten Kaikukujalle. Laitoin juhlakattauksen keittiön pöydälle; vaalenapunaisia ruusuja, sydämenmallisia suklaakonvehteja, jotain muutakin hyvää ja tietenkin "Prinsessakakku". Vauvelille oli oma tuttipullo,- joka oli tietysti vain kuvainnollinen ele, sillä hänhän söi kaikki luomuna..... Eteisen piirongin päälle ripustin tervetulo-toivotukset:

Eräänlaisena "työnimenä" vauva oli alusta lähtien "Aino", koska nykyisin pitää olla valmiina jo viikkoja ennen synnytystä yksi nimi kummastakin sukupuolesta; siksi siis tuossakin käytin sitä.

Heti, kun olin saanut hommani hoidetuksi, suorin pikapikaa matkoihini,- en tietenkään halunnut olla edelleen siellä, kun kotiutuvat, sillä se on heidän kolmen yhteinen hieno hetki.

Jälkeenpäin toki sitten soiteltiin :)