Lukijat

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hups,....onpas päässyt vierähtämään aikaa!

Naantalissa, 30.7.2013

- Eipä ole tullut kirjoiteltua tänne blogiin aikoihin, joten nyt on aika korjata tämä asia.
Kesä on ollut vähän kehnonlaista aikaa terveydentilan puolesta,- huimaamista on ollut niin pitkinä jaksoina, ettei ole päässyt toivomiinsa tapahtumiinkaan.
Ensimmäinen peruutus ei toki ollut minusta kiinni, vaan ystävästä, joka Juhannusaatto-aamuna soitti ja perui jo sovitun mukavan Juhannusaatto-ohjelmamme.
Tarkoitus oli, että ystävä tulee Vehmaalta ensimmäiselle vierailulle tänne Naantalin kotiini ja sitten otamme eväät ja kahvia termokseen ja lähdemme pienelle Juhannus-ajelulle, suuntana mm. Rymättylä.
Olin ehtinyt jo niin odottaa tuota päivää ja retkeä ja siivonnutkin olin vähän perusteellisemmin, kuin normaalisti,- siksi pettymys olikin valtaisa, kun se retki sitten peruuntui.
Olin siis vain kotona koko Juhannusaaton, sillä ei yksin ole kiva minnekään ajelulle lähteä :(

- Toinen sellainen tapahtuma, jonne olisin halunnut mennä, mutta se huimaava olo esti, oli Wanha-Vinkkilän kylätoimikunnan jokakeäsinen teatteri-esitys "Huvilupa" Vehmaalla, Himoisten entisellä koululla.

- Kolmas oli viime lauantaina 27.7. ollut Vehmassalmi-nostalgia tanssit 10 vuotta; ihan viimeiseen saakka toivoin, että olisin tullut kuntoon, mutta kun ei, niin ei.
Esiintyjinä olivat Eino Grön ja rautalankayhtye Skylarks.
Samassa tilaisuudessa julkaistiin Vehmassalmi-historiikki-kirja, koska Vehmassalmen paviljongin rakentamisesta ja tanssien aloituksesta tuli tänä vuonna kuluneeksi tasan 50 vuotta.
Onneksi sain sen kirjan jo vähän aiemmin postitse ja pääsin lukemaan sitä ja katselemaan vanhoja kuvia.
Vähän nolottikin, kun kirjassa oli niin paljon omia, vanhoista päiväkirjoista kopioituja juttuja, mutta mitäs siitä,- ei tainneet muut paljon niitä historiikki-toimikunnalle lähettää; kuvia minulla ei montaakaan ollut, mutta onneksi muilla oli ollut kamera matkassa.

Tässä se teos:

************
- Pikkufriidustakin on uusia kuvia...

 Mummin luona, pihalla....

 ..ja keinumassa...

 ....sekö ihailemassa ulkona olevia pihapatsaita.

 Nami-namia,- lohta ja perunaa :)

 Isoveljen kanssa Taimon rannassa kokeilemassa uutta virveliaä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti