Lukijat

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suuria muutoksia ja ajatuksia Vapun alla

Naantali, huhtikuun 29. päivä 2013

* No niin, täällä sitä nyt ollaan 38,5 vuoden maalaistyttönä elämisen jälkeen olen muuttunut kaupunkilaisflikaksi :)
Oli siinä touhua ja tohinaa kokonainen kuukausi; kova inventaario niin vaatehuoneessa, kuin muuallakin, kun piti setviä kaikki omaisuus ja pohtia, mitä kannattaa tässä muutossa ottaa mukaan ja mitä ei.
Tuloksena oli kaksi käyntiä Uuteenkaupunkiin, kierrätyskeskukseen,- viety vaatteita, astioita, ym. sellaista sekä kaksi isoa muovilaatikollista kirjoja; oli saatava pois jaloista ennen muuttoa ja tuo oli hyvä konsti.
Itse muuttoa edeltävänä viikonloppuna, lähdin jo perjantaina 1.3. tyttären perheen luokse Naantaliin, ja koko se viikonlopun muuttorumba hoitui  tyttären, vävyn ja parin todella avuliaan kaverin avulla; annoin vain "piirroksen" siitä, minnekä minkin huonekalun haluan ja lopuista sai tytär päättää oman mielensä mukaan.
Olin jo tuolloin aikalailla selkävaivainen, sillä kaikki se inventointi ja pakkailu oli saanut niin yläselän, kuin alaselänkin oirehtimaan; kuukauden päivät kurkottamisia, vääristelyjä ja nostamista/kantamista, eli kaikkea sitä, mitä ei olisi saanut tehdä, tein.
Kipulääkkeillä sitten tasapainottelin parisen viikkoa uuteen kotiin asettumisen jälkeenkin, mutta sitten oli jo pakko mennä ensimmäistä kertaa uuden kotikaupungin päivystykseen.
- Sain todella hyvää hoitoa;kolmeen kohtaan niskaan kortisoni&puudutepistokset ja alaselkään injektiona lihasrelaksanttia ja kipulääkettä.
Lisäksi kuurina 800 mg Buranaa kolmasti päivässä ja pahimpiin kipuihin Panacodia.
Seuraavat pari viikkoa olin niin hyvävointinen, etten muista, koska viimeksi olisi ollut niin kivuton olo :)   
****
Keittokomero:

Kylppäri:

Olohuonetta:

Makuuhuone:
  


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti